Talviajan pesisliikkari 2024

KUNNARIKETUN PESISLIIKKARI

Kunnariketun pesisliikkari on alle kouluikäisille (noin 2018-2020 syntyneille) suunnattu liikuntaleikkikoulu. Tärkeintä pesisliikkarissa on monipuoliseen liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Pesisliikkarissa lapsi oppii motorisia perustaitoja sekä kehonhallintaa leikinomaisesti. Pesisliikkari kannustaa lapsia liikkumaan perheensä kanssa myös liikkarin ulkopuolella, sitä varten osallistujat saavat kotitehtävävihkoset. 

Kunnariketun pesisliikkari kokoontuu kerran viikossa torstaisin 7.11.2024 alkaen klo 18-19 Ähtärin Liikuntahallissa. Kokoontumisia on loppuvuoden aikana 10 kertaa (muutokset mahdollisia). Liikkarin ohjaajina toimivat D-ikäiset pesisjuniorit ja lisäksi paikalla on aina vastuuaikuinen. Pesisliikkarissa suosittelemme, että lapsen huoltaja on mukana liikkumassa. Sitä paitsi liikkuminen on aina mukavampaa yhdessä!

Kaikki mitä pesisliikkariin tarvitsee mukaan, on liikuntaan sopiva vaatetus, vesipullo ja iloinen mieli. Kunnariketun pesisliikkarissa ensimmäinen kokeilukerta on ilmainen. Tämän jälkeen talven kausimaksu on 25€/lapsi, joka sisältää pesispassin eli vakuutuksen, 10 ohjattua tuntia, välineiden lainan ja kerhotuotteen. 

 

ILMOITTAUTUMINEN

Liikkariin otetaan max 15 lasta/ryhmä. Täytä alla oleva ilmoittautumiskaavake ja tule mukaan superkivan harrastuksen pariin nauttimaan yhdessä liikkumisesta! 

Lisätiedot: Sirpa Leinonen, p. 0400 864498, sirpaelinaleinonen@gmail.com

ILMOITTAUDU TÄSTÄ:

KESÄN 2024 PESISLIIKKARIN ja PESISKOULUN PALAUTE

Ethän ole robotti? Kirjoita yhteenlaskun vastaus alle.

viisi + kolme =