Kausi 2018
ÄhtUn urheilijat Kalevan Kisoissa
Ähtärin Urheilijoita edusti neljä urheilijaa Kalevan Kisoissa 19.-22.7. Kisat käytiin Harjun stadionilla Jyväskylässä. Parhaiten menestyi joukkueen vanhin Aleksi Tuononen, joka ylsi 200 m:n juoksussa finaaliin. Sijoitus oli 7. Lisäksi Aleksi osallistui 100m:lle. Sijoitus alkuerässä oli 3, mikä ei aikavertailussa ihan riittänyt finaaliin. Kokonaistuloksissa Aleksi oli 10. nopein.
Juuso Toivonen ja Iiro Suutarinen osallistuivat seiväshyppyyn. Karsinnassa Iiro hyppäsi 455 ja Juuso 470. Juuson finaalipaikka oli hyvin lähellä. Yksi pudotus vähemmän aloituskorkeudessa, niin paikka finaaliin olisi auennut. Kokonaistuloksissa Juuso oli 11. ja Iiro 14.
Maija Tukeva juoksi 800 m:n alkuerässä. Erien (3) kaksi parasta pääsivät finaaliin ja aikavertailun kautta kaksi seuraavaksi nopeinta. Maija sijoittui erässään kolmanneksi, mutta aika 2.16,09 ei riittänyt aikavertailussa finaaliin. Sijoitus kokonaistuloksissa oli 14.
Viiskuntakisat 12.7. alustava aikataulu.xlsx (8 kB) Kisojen alustava aikataulu. Muutokset mahdollisia. |
Eläinpuistokisat 2018 alustava aikataulu.pdf (14 kB) Alustava aikataulu. Osallistujamääristä riippuen joitakin juoksulajeja voidaan yhdistää. |
Supersisuottelut 15.9.2018 aikataulu.ods (7 kB) Lopullinen aikataulu. Joitakin lajien suoritusjärjestyksiä muutettu osallistujamääristä johtuen. Tiedostossa myös moniotteluiden kilpailuohje/säännöt. |
Juuso Toivonen valmis MM-kisojen kymmenotteluun
Juuso Toivonen osallistui MM-kisojen avajaisiin, joissa hän oli vastaanottamassa eri lajien kisoissa kiertävää reilun pelin ja puhtaan urheilun viestikapulaa, joka tuli Tampereen MM-kisoihin maalipallon EM-kisoista.
Juuson tavoitteena on 7000 pisteen saalis Tampereen MM-kisojen kymmenottelusta. Aiemmin moniotteluiden PM-kisoissa Norjan Jessheimisssa Juuso kokosi ennätyksensä 6998 pistettä.
Menestystä sisuotteluissa
EPU:n sisuotteluihin Lapualla 7.7. osallistui seitsemän ÄhtU:n edustajaa. Kolmiotteluina käydyissä kisoissa lajeina olivat TP9-sarjassa 40 m, pituus ja kuula. 10- ja 11-vuotiailla lajeina olivat 60 m, pituus ja kuula.
Veljekset Atte ja Aatu Saarimäki hallitsivat P9-sarjan ottelua tuoden kaksoisvoiton Ähtäriin. Atte veti tällä kertaa pidemmän korren voittaen tuloksella 741 p. Eroa Aatuun tuli 46 pistettä. Kymppisarjan menestystä täydensi Viola Jokiaho, joka otti hopeaa tuloksella 711 p.
Muita hyviä sijoituksia ja ennätyspisteitä toivat P9-sarjan Veeti Paalanen ollen kuudes (491 p). Veeti Saarimäki oli samassa sarjassa seitsemäs 476 pisteellä ja Elmeri Ylä-Jussila yhdeksäs keräten 382 pistettä. Tytöt 11-sarjassa Vilma Ylä-Jussila oli sijalla 15 (537 p).
Juuso Toivonen 10. MM-kisoissa
Juuso Toivonen sijoittui ennätyspisteillään kymmenenneksi yleisurheilun nuorten alle 19-vuotiaiden MM-kisojen 10-ottelussa 10.-11.7.Tampereella. Samalla ylittyi Juuson tavoite saavuttaa kisassa vähintään 7000 pistettä. Uudet ennätyspisteet ovat 7113. Ne koostuvat seuraavasta sarjasta:
100 m | 11,41 | 771 |
pituus | 6,66 | 734 |
kuula | 12,12 | 614 |
korkeus | 198 | 785 |
400 m | 50,67 | 784 |
110 m aj | 15,42 | 799 |
kiekko | 32,11 | 506 |
seiväs | 480 | 849 |
keihäs | 51,67 | 613 |
1500 m | 4.43,53 | 658 |