Kunniakierros 2011
Kunniakierros onnistui loistavasti
Ähtärin Urheilijat juhli kunniakierroksen kolmekymmenvuotista taivalta onnistuneesti. Juhlavuosi oli innostanut osallistumaan tapahtumaan tai tukemaan kerääjiä selvästi enemmän kuin edellisinä vuosina. Viileä sääkään ei karkoittanut juoksijoita urheilukentältä, sillä rataa lähti kiertämään 23 juoksijaa. Tapahtuman periaate on se, että juoksijat hankkivat itselleen tukijoita, jotka maksavat joko kertasummia tai tukevat juoksijaa kierrosmaksuilla. Kerääjän juoksemien kierrosten määrä tunnin aikana ratkaisee lopullisen tukimaksun. Ähtärin kunniakierrokselle on aina ollut tyypillistä suuri tukijoiden määrä. Pienistä kertamaksuista on muodostunut merkittävä summa, joka käytetään seuran nuorisotyöhön.
Suomen Urheiluliiton kunniakierrospäällikkö Harri Merta tutustui juhlavuoden merkeissä Ähtärin kunniakierrostapahtumaan. Urheilumiehänä hän kiersi muiden mukan rataa koko tunnin. Hän muistutti, että ÄhtU on Suomen 17 paras kerääjäseura ja Hely Hietanen on kaikkien aikojen keräystilastossa 27 sijalla. Merta myös onnitteli ähtäriläisiä osallistujia ensi arvoisesta nuorisotyöstä
Kunniakierros tuotti tänä vuonna 8814,67 €, mikä ylitti selvästi monen aikaisemman vuoden tuloksen. Hely Hietanen teki uuden keräysennätyksensä ja Maija Tukeva kiersi 31 kierrosta tunnissa. Yli sata euroa keräsivät:
1. | Hely Hietanen | 4292,00 |
2. | Maija Tukeva | 2484,17 |
3. | Raimo Kauttu | 510,00 |
4. | Ilari Erkkilä | 330,00 |
5. | Liisi Santala | 264,00 |
6. | Juuso Toivonen | 233,00 |
7. | Jesse Viertola | 140,00 |
8. | Ville Toivonen | 112,00 |
9. | Jonna Kuoppa | 110,00 |
Katso kuvat kuvagalleriasta!
Kunniakierroksen tulokset kokonaisuudessa alla olevasta linkistä:
kunniakierros 2011.xls (33 kB) |